Ensimmäiseen tekstiin kannattaa varmaan hieman aukaista taustoja. Tämä blogi tulee käsittelemään arkeani ja pohdintojani maailman menosta. Olen jo pitkään pohtinut kirjoittaa omaa blogia, on sille lukijoita tai ei. Lähtökohdat eivät liene kovin hyvät, sillä ketä nyt kiinnostaisi kirjoitukset mieheltä, joka jää vauvan kanssa kotiin. Arki lienee kovin tylsää ja toisaalta ainakaan naiset eivät varmasti löydä itseään näistä teksteistä ja miehiä taas blogien lukeminen ei niinkään kiinnosta. Lukijoita tai ei, aion silti kirjoittaa.

Poikamme on nyt puolivuotias ja äidin opiskelukuvioiden vuoksi päädyin jäämään lapsemme kanssa kotiin. Pelkäksi koti-isäksi en itseäni toki miellä, sillä kaikki vapaa-aika, mitä lapsenhoidosta irtoaa menee töiden merkeissä. Onneksi nyt on sellainen työ, jota pystyn sovittamaan vauva-arkeen hyvin.

Olen pienen nuoruuteni hoitanut sisarusteni lapsia, mutta oman lapsen saaminen on tuntunut pitkään hyvin kaukaiselta asialta, kunnes kohtasin todellisuuden ja tajusin tulevani isäksi. Olin tilanteesta enemmänkin hämmentynyt, vaikka asiasta oli toki keskusteltu. Minustako isä? Onko minusta siihen vielä? Ei, en aio ottaa lapsesta kovinkaan suurta hoitovastuuta ennenkuin poika kävelee. Niin, noita ajatuksia sitä pyöritteli mielessä ja lopulta kaikki pohdinnat ovat olleet enemmänkin turhia. Kyllä, minusta on isäksi. Tottakai minusta on siihen nyt heti, liialla pohdinnalla minusta ei olisi siihen ikinä. Hoitovastuu on enemmänkin kunnia ja osoitus poijan äidiltä minulle, että hän luottaa minuun.

Näistä lähtökohdista ja ajatuksista lähdin isyyteen, koti-isän rooliin ja tähän blogin kirjoittamiseen. Kirjoitukseni eivät tule toki käsittelemään pelkkää vauva-arkea, vaan yhteiskunnallisia asioita, jotka tavalla tai toisella koskevat minua. Monet yhteiskunnassa vaikuttavat asiat tulevat kuitenkin kohtaamaan myös oman lapseni ja siksi ajatukseni onkin, että ei ole ihan sama minkälaiseen maailmaan lapseni kasvaa.